*

LauriHeimonen

Ilmasto-ongelman toimiva ratkaisu?

 

Ihminen kykenemätön hillitsemään ilmaston lämpenemistä

Man unable to control climate warming

 

Johdanto

 

Viimeisimmän noin sadan vuoden aikana tapahtunutta ilmaston lämpenemistä seurausvaikutuksineen pidetään YK:n (Yhdistyneet kansakunnat) poliitikkojen piirissä ihmisen toimista johtuvana ongelmana. YK:n perustamalle ilmastopaneelille IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) on ensisijaiseksi tehtäväksi annettu tieteellisen taustan selvittäminen tälle ihmisen toimista syntyvien ns. kasvihuonekaasujen, lähinnä hiilidioksidipäästöjen, aiheuttamaksi uskotulle ilmastonmuutokselle. Se on tarkoitettu perusteeksi lämpenemisen hillitsemiseksi suunniteltaville toimenpiteille.

 

Kioton sopimus ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi perustuu YK:n Rio de Janeiro'n ympäristökokouksessa 1992 sovittuun perusperiaatteeseen, jonka mukaan 'täydellisen tieteellisen varmuuden puutetta ei tule käyttää syynä lykätä kustannustehokkaita toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää ympäristön huonontumista' /1/. Tämä julistus kertoo siitä, että ihmisperäisten hiilidoksidipäästöjen hallitsemaksi uskotulle lämpenemiselle todellisuudesta asianmukaista näyttöä ei silloin ole ollut olemassa – niinkuin sitä ei ole pystytty vieläkään esittämään. Kuten jäljempänä todetaan, on lisääntyvä määrä todellisuudesta tehtyjä havaintoja, joiden mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu nykyisinkin seuraa lämpenemistä eikä päinvastoin. Näin ollen vain kustannuksia aiheuttavan Kioton sopimuksen yhteydessä vetoamisen 'kustannustehokkaisiin toimenpiteisiin lämpenemisen hillitsemiseksi' voidaan katsoa olevan vailla asianmukaisia ja YK:n itsensäkin määrittelemiä perusteita.

 

Siitä, että tehtäväksiannon mukaisesti IPCC:n piirissä on lähtökohtaisesti rajoituttu ihmisen aiheuttamaksi uskotun lämpenemisen tieteellisen taustan selvittelyyn, on seurannut luonnollisista syistä tapahtuvan lämpenemisen huomiotta jättäminen.

 

IPCC:n omaksumin ilmastomallitutkimuksin on vain selvitetty, millaisia olettamuksia puutteellisesti tunnetuille lähtöparametreille tarvittaisiin, jotta viimeaikainen lämpeneminen, tietyllä todennäköisyydellä, voisi pääosin johtua ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä, lähinnä ihmisperäisistä hiilidioksidipäästöistä. Näiden olettamusten voidaan katsoa perustuvan kehäpäätelminä pidettäviin, käänteisiin laskelmiin /2/. Keskeisimmillekään niistä, joita ensisijaisesti edustaa teollisena aikana tapahtuneen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun lukeminen ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen hallitsemaksi, ei todellisuudesta tehtyihin havaintoihin perustuvaa, asianvaatimaa näyttöä ole pystytty esittämään.

 

Olen noin neljä vuotta sitten Materia-lehden kirjoituksessani /3/ todennut, että ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen rajoittamisella näyttää olevan mahdotonta tapahtuvaa lämpenemistä hillitä, ja että ainoana ratkaisuna voidaan pitää luonnollisiin ilmastonmuutoksiin varautumista ja viimekädessä niihin sopeutumista. Käytettävissä olevien havaintojen perusteella tätä johtopäätöstä ei nytkään ole syytä muuttaa.

 

Kioton sopimuksen jatkoksi ollaan kuitenkin suunnittelemassa uutta, saman periaatteen mukaista, vaatimuksiltaan vielä mahdottomampana pidettävää sopimusta. Sekin siis tulisi perustumaan lämpenemisen hillitsemisen kannalta toimimattomiksi katsottaviin ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen rajoitustoimenpiteisiin, mikä olisi omiaan johtamaan rajallisten resurssien käytön entistäkin vinoutuneempaan ohjautumiseen.

 

Nykyiseen ilmaston lämpenemisongelmaan vaikuttavaa, vaikeaselkoiseksi osoittautuvaa syytä ei oikein missään näy riittävän ymmärrettävästi kokonaisuudessaan selvitetyn. Sen lisäksi, että esittäjät – lähinnä opillisiin, ideologisiin tai kokemusperäisiin taustoihinsa rajoittuneina – jakautuvat ihmisperäiseen lämpenemiseen uskoviin ja lämpenemistä luonnollisistä tekijöistä aiheutuvaksi pitäviin, kummassakin ryhmässä vielä näyttää olevan asian ymmärtämistä häiritseviä erimielisyyksiä ongelman ratkaisuun liittyvistä perusteista.

 

Poliitikoille, jotka toimenpiteiden päättäjinä joutuvat turvautumaan alan auktoriteetteina pitämiinsä asiantuntijoihin, omakohtainen ilmaston lämpenemisongelmaan paneutuminen näyttää olevan ylivoimainen haaste. Ilmastonmuutoksen syyhyn liittyvässä asiassa heidän on uskonvaraisesti perustettava päätöksensä institutionaalisilta, lähinnä poliittiseen konsensukseen vetoavilta asiantuntijoilta saamansa, lämpenemisestä ihmistä syyttävän, vailla asianmukaista näyttöä olevan tiedon varaan. Tällaisia tiedonlähteitä lähinnä ovat jo edellä kyseenalaistamani IPCC sekä samaa sanomaa meillä poliitikoille ja medialle julistava Ilmatieteen laitos, Sen tueksi näkyy ympäristöministeriön toimesta perustetun vielä suomalainen ilmastopaneeli.

 

Viimeaikoinakin todetun lämpenemisen johtuminen luonnollisista tekijöistä on todettavissa useista, erilaisista lähtökohdista asiaa tarkasteltaessa. Vaikka näin samaan tulokseen eri näkökulmista tullaankin, silti lämpenemisongelman tutkijat, omiin taustoihinsa rajoittuneina, eivät välttämättä toistensa perusteluja ymmärrä. Lämpenemisongelmaan liittyvään, toimivaan ratkaisuun pääsemisen edellytyksenä näyttää olevan, että käytettävissä olevien lähteiden lisäksi myös poliittisille päättäjille, maallikonkin ymmärtämällä tavalla, luodaan mahdollisuudet riittävään, jostakin olennaisesta, lämpenemisongelmaan liittyvästä näkökulmasta tapahtuvaan, omakohtaiseen asiaan paneutumiseen.

 

Asia saatettava päättäjienkin ymmärtämäksi

 

Päättäjät pitäisi ensin saada ymmärtämään, että riippumatta siitä, ovatko ihmisen toimet vaiko luonnolliset tekijät viimeaikaisen lämpenemisen syynä, hiilidioksipäästöjen rajoitussopimuksilla näyttää olevan mahdotonta toimivaan ratkaisuun päästä:

 

- Vaikka ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt lämpenemistä hallitsevia olisivatkin, riittävän kattavaa, lämpenemisen hillitsemiseksi tarkoitettua, toimivaa hiilidioksidipäästöjen rajoitussopimusta tuskin käytännössä voitaisiin saada aikaan. Fossiilisten polttoaineiden kulutus eräissä suurimmissa maissa on taloudellisesti niin merkittävää ja osin sellaisessa nousussa, että vaatimuksiltaan jo Kioton sopimuksenkin tasoon rajoittuvia, kattavia, hiilidioksidin rajoitustoimenpiteitä voidaan pitää mahdottomina toteuttaa. Olen julkisuudessa olleista tiedoista ymmärtänyt, että nykyiset, ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt ovat puolitoistakertaiset Kioton sopimuksen tavoitteena olevaan vuoden 1990 tasoon nähden, ja että kahtena viimeisenä vuotena ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen vuosilisäys on 3 %:sta kasvanut 6 %:iin. Näissäkään ei ole vielä otettu huomioon, että myös uusiutuvina pidetyt biopolttoaineet lisäävät hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Tätä asiaa on mm. professori Martti Tiuri korostanut /4/. Tämän vuoksihan mm. ympäristöguru James Lovelock on halunnut kieltää biopolttoaineiden käytön energiantuotannossa ja esittää senkin korvattavaksi ydinenergialla samasta syystä, kuin mitä fossiilistenkin polttoaineiden kohdalla tehdään. Olen itsekin rinnastanut biopolttoaineista ja fossiilisista polttoaineista aiheutuvat hiilidioksidipäästöt toistensa kanssa /3/, mutta en silti ihmisperäisiä hiilidioksidipäästöjä viimeaikaisenkaan lämpenemisen hallitsevana syynä pidä.

 

- Ratkaisevinta hiilidioksidin päästörajoitusten toimimattomuuden kohdalla on se, ettei ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun ole missään todellisuudesta tehdyissä, asianmukaisissa havainnoissa todettu tapahtuvaa lämpenemistä hallitsevan. Päinvastoin lämpenemisen voidaankin todeta hallitsevan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousua.

 

Toimivuudeltaan saavutettavissa olevan ratkaisun löytämisen ensimmäisenä edellytyksenä on, että ymmärretään, hallitsevatko lämpenemistä ihmisen toimet vai luonnolliset tekijät. Ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen rajoitusten toimimattomuutta lämpenemisen hillitsemisessä osoittavat mm. seuraavat kolme todellisuuteen sidoksissa olevaa asiaa, joista jokainen yksinkin riittää vakuuttamaan, etteivät ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt viimeaikaistakaan lämpenemistä hallitse.

 

- Ensinnäkään IPCC:n omaksumin, hypoteettisin ilmastomallilaskelmin saaduille, ihmisperäisiä kasvihuonekaasupäästöjä lämpenemisestä syyttäville tuloksille ei todellisuudesta tehdyillä havainnoilla ole voitu asianvaatimaa tukea löytää.

 

- Toiseksi ei ole mitään asianmukaista näyttöä siitä, että ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousuakaan hallitsisivat.

 

- Kolmannneksi hiilidioksidipitoisuuden kokonaisnousunkaan ei voida todeta ilmaston lämpenemistä hallitsevan.

 

Yksinkertaisesti jo se, että havaintojen mukaan nykyisinkin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu seuraa lämpenemistä eikä päinvastoin, tukee kaikkia em. väitteitä.

 

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu seuraa lämpenemistä

 

Viimeisimmän 100 miljoonan vuoden ajalta kerätty geologinen aineisto ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta osoittaa, että kymmenien miljoonien vuosien aikavälillä ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on seurannut ilmaston vaihteluja /5/. Tämä tarkoittaa sitä, että maapallolla tapahtuva, luonnollinen lämpeneminen lisää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, ja kylmeneminen vastaavasti sitä vähentää.

 

Viimeisen noin 50 miljoonan vuoden aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden tulkitaan laskeneen lähinnä mannerliikuntojen aiheuttaman ilmaston jäähtymisen myötä. Konkreettisimpina osoituksina ilmaston jäähtymisestä ovat Etelämantereen jäätiköityminen noin 34 miljoonaan vuotta sitten ja mannerjäätiköiden ilmestyminen pohjoiselle pallonpuoliskolle viimeisimmän noin 10 miljoonaa vuoden aikana, olennaisesti voimistuen noin 3 miljoonaa vuotta sitten. Kumpikin niistä liittyy valtamerien virtausten olennaiseen muuttumiseen. Etelämantereen jäätiköitymisen tulkitaan olevan seurausta sen termisestä eristäytymisestä muista mantereista, ja pohjoisen pallonpuoliskon mannerjäätiköiden ilmestymisen uskotaan jotenkin olevan yhteydessä Panaman kannaksen syntymiseen /5/.

 

Orbitaalisten eli lähinnä maapallon Auringon ympäri tapahtuvaan kiertoon sisältyvien tekijöiden hallitsemiin jäätiköitymisiin ja niiden välisiin lämpimiin kausiin liittyen, viimeisimmän noin noin 800 000 vuoden aikana, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden on todettu kasvavan lämpenemisen seurauksena ja vastaavasti laskevan ilmaston viilentyessä /5/. Havainnot osoittavat, että aivan viimeaikaisten, lyhyempienkin syklien ilmastonmuutoksissa hiilidioksidipitoisuuden nousu on ollut seuraus lämpenemisestä eikä päin vastoin.

 

Kun jääkausiin ja niiden välisiin lämpimiin kausiin liittyvien ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutosten todettiin seuraavan lämpötilan luonnollisia vaihteluita, tuli minulle henkilökohtainen tarve selvittää, päteekö tämä myös nykyaikaan, jolloin myös ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt on huomioon otettava. Tarkasteluissani tulin pian samaan tulokseen kuin Zbigniew Jaworowski'kin oli tullut /6/, minkä mukaan ilmakehän viimeaikaiset, hiilidioksidipitoisuuden nousunopeuden muutokset seuraavat pääsääntöisesti lämpötilamuutoksia eivätkä ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen muutoksia.

 

On jatkuvasti lisääntyvä määrä muita havaintoja, jotka tukevat käsitystä siitä, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu nykyisinkin seuraa lämpenemistä, missä ihmisperäisillä hiilidioksidipäästöillä ei näkyvää roolia, senkummemmin lämpenemisessä kuin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousussakaan, voida todellisuudesta tehdyin mittauksin todeta /7, 8, 9/.

 

Lance Endersbee /10/ on esityksissään tarkentanut lämpenemisen hallitseman ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun syytä viimeisimmän kolmen vuosikymmenen osalta. Hän on todennut, että valtamerien pintavesien keskimäräinen lämpötila on ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden pääasiallinen säätäjä. Käytettävissä olevien suorien mittaustulosten perusteella samaan tulokseen on tullut myös Ernst-Georg Beck 1900-luvun alkupuolen osalta /11/.

 

Bob Tisdale'n esittämistä tuloksista on pääteltävissä, että Endersbee'n tarkastelemana ajanjaksona valtamerien pintalämpötilan keskimääräinen nousutrendi johtuu nimenomaan hiilidioksidinieluina toimivien, ylempien leveysasteiden pintavesien lämpenemisestä. Tämä näkyy siitä, että – esimerkiksi edustavana otantana pidettävän Tyynen valtameren kohdalla – hiilidioksidilähteinä toimivien päiväntasaajaseudun pintavesien osalta hallitsevaa lämpenemistrendiä ei ole todettavissa /12/, mutta sensijaan valtamerien pintavesien keskimääräistä lämpenemistrendiä näkyy hallitsevan hiilidioksidinieluina toimivien valtamerien ylempien leveysasteiden pintavesien lämpeneminen /l3/. Erityisesti tämä näkyy valtamerien keskimääräisen pintalämpötilan kehitystä päiväntasaajaseudun valtameren pintalämpötilaan verrattaessa /14/.

 

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun mekanismit

 

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden viimeaikaisen nousun mekanismia ei missään näy ymmärrettävästi esitetyn. Tiedetään kyllä, että sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla alueellisesti vuodenakoihin liittyvä hiilidioksidin nousunopeuden vaihtelu on kytköksissä ilmakehän ja biosfäärin väliseen hiilidioksidin vaihtoon. Edelleen Bob Tisdale'n esittämistä tuloksista on tulkittavissa, että hiilidioksidilähteinä toimivien päiväntasaajaseudun pintavesien lämpötilavaihtelusta johtuvat hiilidioksidin osapainemuutokset saavat aikaan lähinnä muutamien vuosien ENSO-sykleihin liittyvän, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousunopeuden vaihtelun /12/. Mutta siitä, miten ilmakehän hiilidioksipitoisuuden nousutrendi syntyy, ei asianmukaista selvitystä ole tarjolla. Vaikka Endersbee'n esittämien tulosten pohjalta valtamerien pintavesien keskimääräinen lämpenemisen näyttää ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousua pitemmällä aikavälillä hallitsevan, varsinaista mekanismia en ole missään nähnyt siitäkään esitettävän.Tämän kohdalla onkin pitäydyttävä pääosin omakohtaisessa tulkinnassa.

 

Erimielisyydet valtamerien pintalämpötilojen hallitsevasta vaikutuksesta ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen, johtuvat lähinnä siitä, että Henry'n lakia ei pystytä oikein soveltamaan. Ristiriita syntyy siitä, että teoreettisissa laskelmissa yleensä virheellisesti kuvitellaan valtameret ja ilmakehä ikäänkuin pulloksi, jossa siinä oleva hiilidioksidin vesiliuos Henry'n lain mukaisessa, staattisessa tasapainossa ylläpitää tiettyä, keskilämpötilasta riippuvaa hiilidioksidipitoisuutta pullon kaasutilassa.

 

Tämän pullovertauskuvan sijasta pitäisi asiaa mieluummin verrata tislauslaiteeseen, jossa lähde ja nielu ovat erikseen. Sekin on kuitenkin vertauskuvana vielä liian yksinkertainen, kun ottaa huomioon, että ilmakehän ja muun ympäristön välisessä hiilidioksidinvaihdossa on useita, erilaisia lähteitä ja nieluja, ja nekin vielä osin toisistaan riippuvaisia. Kun vielä alueellisesti pintavesien hiilidioksidipitoisuuskin vaihtelee erilaisten emissioiden, absorptioiden ja virtausten seurauksena, syväkiertoon liittyvien hiilidioksidirikkaiden vesien kumpuaminen pintavesiin siihen mukaan luettuna, asiaa sen kaikessa monimutkaisuudessaan voidaan pitää jopa mahdottomana teoreettisin laskelmin selvittää. Ainoaksi tavaksi on nähtävä turvautuminen todellisuudesta tehtyihin, esim. Endersbee'n esittämän kaltaisiin mittauksiin ja muihin asiaan liittyviin havaintoihin sekä erityisesti mekanismeihin, millä nuo havaintotulokset olennaisin osin selittyvät.

 

Ilmakehän todettua hiilidioksidipitoisuutta ylläpitävät yhdessä lähteistä siihen tapahtuvat hiilidioksidiemissiot ja nieluihin siitä tapahtuvat hiilidioksidiabsorptiot. Tilanteessa, jossa hiilidioksidilähteissä ja -nieluissa ei muutoksia enää tapahtuisi, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus automaattisesti olisi jo hakeutunut ns. dynaamiseen tasapainoon, jolloin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus olisi asettunut sellaiselle tasolle, jolla hiilidioksidipäästöt lähteistä ilmakehään olisivat yhtä suuret kuin hiilidioksidin absorptiot ilmakehästä nieluihin. On myös ymmärrettävä, että hiilidioksidin virtausmäärien suhteen muuttumattomien hiilidiosidilähteiden ja -nielujen suuruudesta riippumatta em. dynaamisessa tasapainossa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei enää liion muuttuisi.

 

Kun todellisuudessa lähteet ja nielut ovat koko ajan ainakin jonkinlaisessa muutoksessa on myös ilmakehän hiilididioksidipitoisuuskin jatkuvasti hakeutumassa niitä muutoksia vastaavaan, dynaamiseen tasapainoon. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutos on seuraus joko hiilidioksidilähteissä tai -nieluissa tapahtuvista muutoksista taikka kumpaisistakin.

 

Siitä, kuinka paljon kaikista hiilidioksidilähteistä tapahtuvista hiilidioksidipäästöistä yhteensä ilmakehään jää hiilidioksidipitoisuuden tasoa ylläpitämään, määräävät yhdessä kaikki hiilidioksidinielut. Se taas, mikä tietyssä ilmakehän hiilidioksipitoisuuden todetussa nousussa erillisten hiilidioksidilähteiden osuutta on, määräytyy kunkin lähteen suhteellisesta osuudesta ilmakehään tulevista hiilidioksidin kokonaispäästöistä.

 

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousunopeuden viimeaikaista, nousevaa trendiä kuitenkin hallitsee hiilidioksidinieluina toimivien valtamerien ylempien leveyspiirien pintavesien lämpeneminen, kuten edellä jo Endersbee'n havaintoihin liittyen todettiin. Tämä lämpeneminen nostaa nielualueiden pintavesissä liuenneena olevan hiilidioksidin osapainetta ja siten hidastaa hiilidioksidin absorptiota ilmakehästä näihin hiilidioksidinieluina toimiviin pintavesiin. Tästä seuraa taas automaattisesti ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu ja sen seurauksena taas nieluina toimiviin pintavesiin tapahtuvan absorption lisääntyminen. Periaatteessa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu samalla pienentää valtamerien päiväntasaajaseudun hiilidioksidilähteinä toimivista pintavesistä ilmakehään tulevaa hiilidioksidiemissiota ja suurentaa ilmakehästä biosfääriin tapahtuvaa absorptiota. Ne eivät kuitenkaan näytä olevan merkitseviä sen rinnalla, miten hiilidioksidinieluina toimivien, valtamerien ylempien leveyspiirien pintavesien lämpeneminen ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta nostaa, kun se lisää hiilidioksidin kokonaispäästöistä ilmakehään jäävää osuutta. Näin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus hakeutuu kohti uutta, korkeampaa tasoa, mikä tekee dynaamisen tasapainon hiilidioksidilähteiden ja nielujen välille mahdolliseksi.

 

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden tiedetään kautta aikojen seuranneen lämpötilamuutoksia myös silloin, kun lämpötila on laskussa. Endersbee'n mukaan tällöin on kysymys nimenomaan valtamerien pintavesien keskimääräisestä viilenemisestä, mitä seuraa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lasku. 1900-lukuun liittyvällä aikavälillä vaikeuden valtamerien pintavesien keskimääräisen viilenemisen aiheuttaman hiilidioksidipitoisuuden alenemisen arviointiin näyttää tuovan se, että Mauna Loa'n suoria hiilidioksidipitoisuuden mittaustuloksia on käytössä vasta 1950-luvun lopulta alkaen. Sitä aikaisemmilta ajoilta IPCC käyttää Mauna Loa'n tulosten kanssa tähän tarkoitukseen yhteismitattomia, jääkairausnäytteistä saatuja hiilidioksidipitoisuuden proksiarvoja, jotka kyseenalaistuvat jo sen vuoksi, että ne ovat parhaimmillaankin useamman sadan vuoden keskiarvoja /5/, ja joissa esim. 1900-luvun hiilidioksidipitoisuuden vaihtelut eivät asianvaatimalla tavalla erotu. Tähän tarkoitukseen riittävän yhteismitallisina on pidettävä lähinnä Beck'in /11/ esittämiä, ilmakehän suoria hiilidioksidipitoisuuden mittauksia. Niiden mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on 1940-luvulta 1950-luvulle alentunut valtamerien pintavesien keskimääräisen lämpötilan laskiessa /11, 14/. Bob Tisdale'n esityksestä /14/ käy ilmi, että – korkeimpien leveysteiden pintavesien lämpötilamuutosten lisäksi – myös päiväntassajaseudun pintavesien lämpötilan taso vaikuttaa valtamerien keskimääräiseen pintalämpötilaan sen mukaan, onko kyseessä El Niño'n vai La Niña'n hallitsema aikakausi.

 

Vaikka valtamerien ja mantereiden sijainti asian monimutkaiseksi tekeekin, yksinkertaistettuna sanottuna valtamerien ylempien leveysasteiden hiilidioksidinieluina toimivien pintavesien lämpeneminen on seurausta pasaatituulien aiheuttamasta päiväntasaaja-alueen lämmenneiden pintavesien virtauksesta nieluina toimivien ylempien leveyspiirien pintavesien alueille: koillisesta ja kaakosta puhaltavat pasaatituulet saavat olennaisen osan päiväntasaajan lämpimistä pintavesistä virtaamaan luoteeseen ja lounaaseen. Näin korostuneesti tapahtuu erityisesti El Niño-ilmiöiden hallitsemiin aikakausiin liittyen /14 /; El Niño-vaiheessa pasaatituulten heikentyminen saa päiväntasaajaseudun pintavesien lämpenemisen korostumaan, ja La Niña-vaiheen kehittyessä voimistuvat pasaatituulet ohjaavat näitä päiväntasaajaseudun lämpimiä pintavesiä ylempien leveysasteiden hiilidioksidinieluina toimiville pintavesialueille.

 

Ihmisen toimet eivät ilmaston lämpenemistä hallitse

 

Kun ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu seuraa luonnollista lämpenemistä, se merkitsee sitä, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu ei ole lämpenemisen hallitseva syy, eivätkä ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt ole ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun hallitseva syy, mikä myös laskelmin on perusteltavissa.

 

Kun esim. vuonna 2010 ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen arvioidaan kasvaneneen ennätykselliset 6%, on se samana vuonna kasvattanut siihen mennessä jo tapahtuvaa, luokkaa 8 GtC olevaa, ihmisperäistä hiilidioksidipäästöä noin 0,5 GtC (GtC tarkoittaa gigatonnia hiilidioksidia hiileksi laskettuna). Kun niinä vuosina ilmakehässä olevan hiilidioksidin määrä on keskimäärin vuodessa lisääntynyt luokkaa 4 GtC , todetaan, ettei vuonna 2010 tapahtunut, ennätyksellinenkään 6 %:n ihmisperäisen hiilidioksidipäästön lisäys alkuunkaan riitä ilmakehässä tapahtuneen hiilidioksidimäärän vuotuista lisäystä selittämään, vaikka se kaikki ilmakehään jäisikin – ja sitähän se ei ollenkaan edes tee: siitä jää atmosfääriin vain noin 2 % eli 0.01 GtC per vuosi ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta nostamaan, yhdenmukaisesti sen kanssa, mitä ilmakehän nykyinen hiilidioksidimäärän vuosinousu 4 GtC on nykyisten hiilidioksidipäästöjen vuosittaisesta, luokkaa 208 GtC olevasta kokonaismäärästä.

 

Kun hiilidioksidin nieluina toimivien valtamerien ylempien leveyspiirien pintavesien lämpeneminen hidastaa hiilidioksidin absorboitumista ilmakehästä noihin nieluina toimiviin pintavesiin, se samalla lisää luokkaa 208 GtC per vuosi olevasta kokonaispäästöstä ilmakehään sen hiilidioksidipitoisuutta nostamaan jäävää hiilidioksidimäärää. Se on viime vuosina ollut 4 GtC per vuosi, mistä ihmisperäisten, vuosittaisten hiilidioksidipäästöjen ( 8 GtC) osuus on suhteessa sen osuuteen hiilidioksidin samanaikaisista kokonaispäästöistä (208 GtC) eli noin 0,15 GtC per vuosi, lopun noin 3,85 GtC ollessa luonnollisten hiilidioksidipäästöjen osuutta.

 

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden tasoa ylläpitää kukin hiilidioksidilähde sillä suhteellisella osuudella, mitä se edustaa ilmakehään emittoituvista kokonaispäästöistä. Kun tällä hetkellä ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen koko ajan kasvussa oleva, vuosittainen määrä on luokkkaa 8 GtC, ja kaikkien ilmakehään vuosittain tulevien, luonnollisten hiilidioksidiemissioiden määrä luokkaa 200 GtC, muodostavat ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt korkeintaan noin 4 %:n osuuden kaikista ilmakehään emittoituvista hiilidioksidipäästöistä, lopun vähintään 96 % ollessa luonnollisten hiilidioksidipäästöjen osuutta. Näin ollen nykyisestä ilmakehän luokkaa 390 ppm olevasta hiilidioksidipitoisuudesta ei voi määrää 15 ppm enempää ihmisperäistä olla. Tämän kanssa on jyrkässä ristiriidassa IPCC:n esittämä arvio, kun se lukee koko ilmakehässä teollisena aikana tapahtuneen, määrältään runsaan 100 ppm olevan nousun täysin ihmisen toimista johtuvaksi. IPCC:llä ei tähän ole todellisuudesta tehdyistä havainnoista tukea olemassa. Sensijaan esittämääni ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen korkeintaan luokkaa 4 % olevaa osuutta tukevat useat havainnot /15, 16/.

 

 

Lämpenemistä hallitsee Aurinko

 

Ennakkoluulottomana tutkijana pitämäni ja energiapoliitikkona eduskunnassa ansioitunut emeritusprofessori Martti Tiuri peräänkuuluttaa asianmukaista tutkimusta Auringon osuudesta viimeaikaisessa lämpenemisessä, missä eri tieteenalat voisivat keskenään olla rakentavassa yhteistyössä /4/.

 

Kuten edellä olen todennut, havaintojen mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu seuraa lämpenemistä eikä päinvastoin. Näin usko ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen hallitsemaan lämpenemiseen tulee jo tällä kumotuksi. Kun geotermisenkään lämpenemisen osalta ei hallitsevaa vaikutusta ole todettavissa, viimeaikainenkin lämpeneminen on luettava lähinnä Auringon tiliin kuuluvaksi.

 

On hyvin tiedossa, että maapallon lämpötilaa ylläpitää Aurinko. Mille tasolle lämpötila kulloinkin asettuu, on mitä monimutkaisimmin mekanismein riipuvainen siitä, mitä maapallolla, maapallon Aurinkoa kiertävällä radalla ja itse Auringon aktiivisuudessa tapahtuu.

 

Meneillään olevan, jäätiköitymisten välisen lämpimän kauden eli Holoseenin aikana, kosmisen säteilyn vaihtelun perusteella, ilmaston lämpötilamuutosten on tulkittu mahdollisesti seuraavan Auringon aktiivisuusmuutoksia /17/. Mekanismia ollaan vasta selvittämässä.

 

Erityisesti kosmisen säteilyn muutosten ja pilvipeitemuutosten väliseen yhteyteen kiinnitetään huomiota.. Tällä hetkellä mielenkiinto kohdistuu siihen, mikä rooli näin mahdollisesti syntyvillä pilvipeitemuutoksilla on maapallolla tapahtuvassa lämpötilavaihtelussa. Ne säätelevät Maan pinnalle asti tulevan säteilyenergian määrää ja sitä tietä maapallon mantereiden ja valtamerien pintalämpötiloja sekä ilmakehän alimpien osien lämpötiloja. Kosmisen säteilyn vaikutusta pilvipisaroiden syntyyn tutkitaan mm. kansainvälisessä CERN-tutkimuskeskuksessa /17/.

 

Olen itse tätä vaikeaselkoista kysymystä tarkastellut sen kokemustaustani pohjalta, mikä minulla on metallurgisiin prosesseihin liittyvistä ytimenmuodostustapahtumista. Tätä taustaa vasten kosmisen säteilyn vaihtelu näyttäisi vaikuttavan lähinnä pilvipeitemuutosten kinetiikkaan mutta ei varsinaiseen ajavaan voimaan. Ajava voima kehittyy lähinnä lämpötilamuutoksiin liittyvästä, ilman suhteellisesta kosteudesta, sen ylittäessä kastepisteen. Siinä on vaikutuksensa sekä Auringon aktiivisuusmuutoksilla – eritoten niiden muutossuunalla /3/ – että nykyisellä geologisella tilanteella valtamerien ja ilmaston erilaisten oskillointien aikaansaajina. Siellä missä kastepiste ylitetään, kosmisen säteilyn muutokset voisivat säätää sitä, kuinka herkästi ja millaisia pilvipisaroita syntyy. Kosmisen säteilyn muutokset tällöin toimisivat siis katalyytteina. Tapahtuma on hyvin monimutkainen ja olosuhteista ratkaisevasti riippuva. Siinä tullaan myös monimutkaisella tavalla pilvipisaroiden ytimenmuodostuksen kynnysenergiakäsitteeseen, minkä eliminoimiseen katalyytit nimenomaan vaikuttavat. Kynnysenergia syntyy siitä, että ytimen syntyessä alussa pinta-alaan verrannollinen pintaenergia kasvaa nopeammin kuin sen korvaamiseen käytettävissä oleva, tilavuuteen verrannollinen, suhteellisesta kosteudesta riippuva ajava voima. Pilvipisaran syntyessä sekä pintaenergiaan että ajavaan voimaan ratkaisevasti vaikuttaa myös se, millaisista aerosoleista pilvipisarat alkunsa saavat ja miten niiden vaikutus ytimen kasvaessa muuttuu.

 

Kosmisen säteilyn muutokset mahdollisesti vaikuttavat esimerkiksi aerosolien ionisoitumisen kautta kynnysenergiaa eliminoivina tekijöinä /17/.

 

Johtopäätökset

 

Keskeisin kysymys tällä hetkellä on siinä, miten päättäjät yksinkertaisella tavalla saadaan ymmärtämään se, etteivät ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt ilmaston lämpenemistä hallitse, ja ettei senvuoksi hiilidioksidipäästöjen vähentämisellä pystytä ilmaston lämpötilaan käytännössä vaikuttamaan.

 

Siinä ei tarvita muuta kuin edellä kuvailemistani kahdesta asiasta jomman kumman ymmärtämistä:

 

  • Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousua hallitsee luonnollinen lämpeneminen, missä ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen osuus ei ole todellisuudesta tehdyin havainnoin todettavissa.

  • Ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta ylläpitävät yhdessa kaikki ilmakehään tulevat hiilidioksidiemissiot ja kaikki ilmakehästä muuhun ympäristöön tapahtuvat hiilidioksidiabsorptiot. Laskelmien mukaan ihmisperäisten hiilidioksipäästöjen osuus ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden tason ylläpidossa on nykyisellään korkeintaan noin 4 %.

 

Kun ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt eivät lämpenemistä hallitse, ainoaksi, toimivaksi ratkaisuksi sen suhteen, mitä ihminen voi tehdä, jää luonnollisiin ilmastonmuutoksiin varautuminen ja niihin sopeutuminen. Hiilidioksidipäästöjen toimimattomaksi osoittautuneen vähentämisen sijasta nimenomaan tähän ilmastonmuutokseen varautumiseen ja siihen sopeutumiseen pitää poliitikkojenkin päätöksissään ensisijaisesti huomionsa kohdistaa.

 

Mitä energiapolitiikkaan tulee, siinä ei ole sijaa hiilidioksidipäästöjen toimimattomiksi osoittautuneille rajoitustoimenpiteille. Etusijalle on pantava riittävän puhtaasti tuotetun, kilpailukykyisen energian saannin turvaaminen.

 

Viitteet:

  1. Rio Declaration on Environment and Development, The United Nations Conference on Environment and Development, Having met at Rio de Janeiro from 3 to 14 June 1992, Princible 15, http://www.unep.org/Documents.Multilingual//Default.asp?documentid=78&articleid=1163 ” --- Where there are threats of serious or irreversible damage, lack of full scientific certainty shall not be used as a reason for postponing cost-effective measures to prevent environmental degradation.”

  2. IPCC Report AR4 WG1 2007 9.2 ”In the second type of calculation, the so-called ‘inverse’ calculations, the magnitude of uncertain parameters in the forward model (including the forcing that is applied) is varied in order to provide a best fit to the observational record. In general, the greater the degree of a priori uncertainty in the parameters of the model, the more the model is allowed to adjust.”

  3. Ilmastonmutoksen syy selvittämättä, Materia 3/2008, ss. 20-23, http://www.vuorimiesyhdistys.fi/materia/pdf/Materia_2008-3.pdf ”Pyrkimyksille hillitä nykyistä ilmastonmuutosta päästörajoituksin ei näytä olevan asianmukaisia perusteita. Sen sijasta etusijalle on pantava tarvittavat, riittävästi kokonaisuutta kattavat jatkotutkimukset, ilmastonmuutokseen varautuminen ja siihen sopeutuminen sekä ---”

  4. Martti Tiuri, esitelmä Vaihtoehtoiset energiamuodot, Tekniikan Akateemisten Liiton DIAS-kilta 27.01.2012 ja kirja Tie kestävään tulevaisuuteen.

  5. Juha Pekka Lunkka, Maapallon ilmastohistoria

  6. Zbigniew Jaworowski, linkki http://www.warwickhughes.com/icecore/IceCoreSprg97.pdf kuva 9 Annual changes in atmospheric CO2 follow temperature changes, not man-made emissions.

  7. Allan M.R. MacRae, Carbon dioxide is not the primary cause of global warming: the future can not cause the past, http://icecap.us/images/uploads/CO2vsTMacRae.pdf

  8. Paulo Cesar Soares, http://www.scribd.com/doc/46238911/Warming-Power-of-CO2-and-H2O-Correlations-with-Temperature-Changes .

  9. Habibullo Abdussamatov, Pietarin Pulkovon observatorion avaruustutkimuksen johtaja, jokin aika sitten Yle'n MOT- uusinnassa kertoi, miten ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu tapahtuu lämpenemisen seurauksena.

  10. Lance Endersbee, Oceans are the main regulators of carbon dioxide, http://www.co2web.info/Oceans-and-CO2_EngrsAust_Apr08.pdf , ja http://jennifermarohasy.com/blog/2009/10/lance-endersbee-1925-2009-civil-engineer-academic-scientific-sceptic-mentor .

  11. Ernst-Georg Beck,  http://www.biomind.de/realCO2/

  12. Bob Tisdale,  http://i33.tinypic.com/2uotpjb.jpg .

  13. Bob Tisdale,  http://i37.tinypic.com/30mo4ev.jpg ja http://i37.tinypic.com/1sjlh2.jpg .

  14. Bob Tisdale, http://bobtisdale.wordpress.com/2010/11/17/multidecadal-changes-in-sea-surface-temperature ”Figure 15 compares annual Global SST anomalies to the average NINO3.4 SST anomalies for those three periods. Global SST anomalies rose from 1910 to 1944 because El Niño events dominated, and because the SST anomaly patterns (caused by the changes in atmospheric circulation) associated with El Niño events persisted. Because La Niña events dominated from 1945 to 1975, and because the SST anomaly patterns associated with La Niña events persisted, Global SST anomalies dropped. And Global SST anomalies rose again from 1976 to 2009 because El Niño events dominated, and because the SST anomaly patterns associated with El Niño events persisted” ; http://i55.tinypic.com/33cwt4j.jpg .

  15. Tom V Segalstad, http://www.co2web.info/Segalstad_CO2-Science_090805.pdf ”The rising concentration of atmospheric CO2 in the last century is not consistent with supply from anthropogenic sources. Such anthropogenic sources account for less than 5% of the present atmosphere, compared to the major input/output from natural sources (~95%)."

  16. Murry Salby,  http://judithcurry.com/2011/08/04/carbon-cycle-questions  : ”The strong dependence on internal properties indicates that emission of CO2 from natural sources, which accounts for 96 per cent of its overall emission, plays a major role in observed changes of CO2.”

  17.  Selostusta CERN:in CLOUD-projektin nykytilanteesta, Cloud formation may be linked to cosmic rays, http://www.nature.com/news/2011/110824/full/news.2011.504.html : ”For a century, scientists have known that charged particles from space constantly bombard Earth. Known as cosmic rays, the particles are mostly protons blasted out of supernovae. As the protons crash through the planet's atmosphere, they can ionize volatile compounds, causing them to condense into airborne droplets, or aerosols. Clouds might then build up around the droplets.”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Denialisti! Rasisti! Huono ihminen!

- Ei vaiskaan ... tämä oli todella hyvä kirjoitus, kiitos.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Ainoa tapa vähentää saastutusta nopeasti olisi että kaikki maailman ihmiset samanaikaisesti päättäisivät puolittaa elintasonsa.

Yhtä hyvin voisi pyytää kaikkia maailman ihmisiä lopettamaan hengittämisen.

Jouko Koskinen

Täytyy syventyä paremmin aamulla levänneenä.
Jos ymmärsin oikein niin atmosfääri on kuin
täysinäinen vesilasi - vaikka siihen kaataa
lisää - siihen mahtuu vain reunoihin saakka,
ylimäärä valuu pöydälle.

Merivesi absorboi CO2'n - osapainetaso
pysyy vakaana ?

Orgaaninen ylimäärä hiili vajoaa pohjalle ?

Jouni Valkonen

Jos maa- ja metsätalous kriminalisoitaisiin nyt ja ruuan tuotanto korvattaisiin vertikaalisella kaupunkiviljelyllä, absorboisivat kasvat metsät noin 2 teratonnia hiiltä ilmakehästä seuraavien sadan-parinsadan vuoden aikana.

Vertailun vuoksi ilmakehässä on noin 800 gigatonnia hiiltä hiilidioksidina ja tunnetut fossiilisen hiilen varat ovat noin 600 gigatonnia.

Eli vaikka hiilidioksidiaiheutteinen ilmastonmuutos olisikin käynnissä, niin se korjaantuu lopettamalla metsien hävittäminen.

Metsien hävittäminen on myös todellinen syyllinen lämpenemisen aiheuttamiin ongelmiin, kuten aavikoitumiseen esimerkiksi Espanjassa. Metsät kierrättäisivät vettä ja lisäävät pilvien muodostusta, joten ne luontaisesti moderoisivat ilmastoa, jos niiden annettaisiin kasvaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset